background

Perustulo on ratkaisu

Olen valmis nostamaan nykyiselle hallitukselle hattua heidän tekemästään perustulokokeilusta. Miksi haluan olla laajentamassa kokeilua ja lopulta mukana tekemässä siitä standardia?

Mielestäni perustulo ei ole ajatuksena tai ratkaisumallina nykyajan haasteisiin erityisen vasemmistolainen tai oikeistolainen. Uskon perustulon olevan osa ratkaisua, jolla Suomi voi olla suunnannäyttäjänä maailmalle työmarkkinoiden teknologisen ja rakenteellisen murroksen kynnyksellä.

MIKÄ PERUSTULO?

Perustulo on sosiaaliturvajärjestelmän malli, jossa kaikille kansalaisille maksetaan säännöllisesti ja ehdoitta rahaa toimeentuloa varten.

Syyperustainen sosiaaliturva on kokonaan tai osittain korvattu. Perustulon määrä ei vähene tulojen noustessa. Tulojen kasvaessa perustulosta saatu hyöty peritään takaisin verotuksen kautta.
Perustulo vähentäisi köyhyyttä ja torjuisi syrjäytymistä. Se muuttaisi sosiaaliturvajärjestelmän nykyistä yksinkertaisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi.

Sosiaaliturvan tarkoitus on kannatella ja mahdollistaa, ei kyykyttää ketään. Tämän takia en erityisemmin pidä aktiivimallista, vaikka se tilastoja onkin somistanut.

IHMISARVOA ALENTAVA LUUKKURALLI ON SAATETTAVA LOPPUUN

Meillä on ajan saatossa rakennettu sosiaaliturvajärjestelmä, joka on sirpaleinen sekä tuen että palveluiden osalta. Se ei vastaa tämän päivän työelämän tarpeisiin, joka on monen kohdalla pätkittäistä ja hyvin epävakaata. Se sisältää byrokratia- ja kannustinloukkuja. Perusturvan riittämätön taso ajaa ihmisiä toimeentulotuen piiriin.

PERUSTULO PIENYRITTÄJYYDEN TUKENA

Perustulokokeiluun valikoidussa 2000 hengen ryhmässä olisi voinut olla enemmänkin pienyrittäjiä - pienissä ja keskisuurissa yrityksissä piilee suomalaisen kansantalouden selkäranka. Perustulo voi toimia monelle aloittavalle yrittäjälle elintärkeänä puskurina.

Tule katsomaan ensi viikolla torstaina 21.2. kun twitch -striimissäni vierailee jurvalainen taiteilija ja yrittäjä Juha Jarvinen. Hän oli yksi kokeilussa mukana olleesta. Mukana myös vihreä vaasalainen eduskuntavaaliehdokas Tuula Närvä, jolla on ajankohtaista dataa kokeilusta ja sen alustavista tuloksista.

#ainoastaanyhdessä

Lisää 

Pidetään kiinni Suomen yrityksistä ja luonnonvaroista
Lue lisää

Tehdään tämä yhdessä!

Lähde mukaan tukijoukkoihini.