background

Kampanjapäällikön tervehdys

Minulla on ilmeisesti aina ollut tapana lähteä Mikon ideoihin mukaan melko spontaanisti. Kun hän talvella 2005 kysyi kesken baari-illan hauskanpidon, lähtisinkö seuraavana kesänä Jalasjärvelle kesätöihin, vastasin ensin kyllä ja sen jälkeen tiedustelin, missähän päin Suomea tämmöinen Jalasjärvi mahtaa olla.

Kun 10 vuotta myöhemmin puhelimeni soi kesken ruuanlaiton ja samainen Mikko kyseli, olisiko minulla tammikuussa jotakin tähdellisempää tekemistä vai lähtisinkö hänen kampanjapäällikökseen, vastasin välittömästi TODELLAKINLÄHDEN MITÄHITTOA TÄMÄONMAHTAVAA! Olin haljeta innosta!

Vasta joitain päiviä puhelun jälkeen aloin miettiä, mihin ihmeeseen olin lupautunut. Mitä minä tiedän politiikasta tai sen tekemisestä, mitä ihmettä minulla voisi olla Mikon kampanjalle annettavana? Minä olen tavallinen kansalainen, en mitenkään erityisen valveutunut poliittisesti. Olen äänestänyt eri puolueita ja kritisoinut kaikkia tasapuolisesti. Olen kulttuurin moniottelija, museo-opas, tapahtumatuottaja ja kirjoittaja - en poliitikko. Tuleeko tästä mitään? Pienen pohdinnan ja joidenkin keskustelujen jälkeen ymmärsin, että siksi tästä juuri tulee jotain: minua ei pitele mikään raami, ei mikään normi, ei mikään ennalta määrätty toimintatapa tai –kulttuuri. Kuten ei Mikkoakaan.

Mikko on kuin jokin tarina. Jokin eläväinen, pohjaton, hyväsydäminen, kaiken huomaava tarinan hyvis päähenkilö. Hänellä on harvinainen ja puhdas kyky nähdä ympärillään kaikki ihmiset yksilöinä ja suuri halu ymmärtää kaikkia ja kaikkea. Joskus se piirre on ystävän silmissä ärsyttäväkin: et voi ymmärtää kaikkia, sinun ei tarvitse! Mutta Mikko janoaa tietoa ihmisistä, heidän tavoistaan elää ja kuluttaa aikaansa. Mikolta tule kiperimmät kysymykset: mitä aiot tehdä, miksi teit noin, mitä tuumaat tästä. Tahtomattaankin hän laittaa kohtaamansa ihmiset pohtimaan itseään ja ratkaisujaan.

Hänet pintapuolisesti tunteva voi helposti lokeroida hänet hauskuuttajan rooliin, siihen viihdyttävän stand up -koomikon saappaisiin joka huolehtii, että kaikkia naurattaa. Mutta kun sen roolin ohi katsoo hieman pidemmälle, näkee miehen joka haluaa että maailma on oikeudenmukainen ja reilu. Hän ei pyydä kaikkea eikä liikoja, vain hyväksi katsomiaan muutoksia. Mikko tarttuu tekoihin, koska sivusta katsominen, odottelu ja muiden tekemisten arvostelu ovat hänelle vieraita toimintatapoja.

Mikon kampanjan puikkoihin on helppo lähteä. Kun johonkin asiaan uskoo sydämellään, sen puolesta on helppo työskennellä. Minä uskon Mikkoon, koska tunnen hänet ja tiedän, että hän on tässä oikeista syistä. Pikkujouluillallisilla hän sanoi minulle ohimennen: ”Uskon, että kaiken voi tehdä omalla tavallaan. Kun vain tekee aidosti niin kuin uskoo.” Niinpä.

Näin me sen teemmekin, ja ainoastaan yhdessä. Tästä tulee hyvä prokkis, jälleen kerran.

 

Innostunein terveisin, Hanna Parviainen

Lisää 

Pidetään kiinni Suomen yrityksistä ja luonnonvaroista
Lue lisää

Tehdään tämä yhdessä!

Lähde mukaan tukijoukkoihini.